Tietoa minusta ja referenssit
Pekka Naumanen
Monipuolinen kokemus yrityksistä ja yrittäjyydestä työni ja luottamustehtävien kautta – yli 30 vuoden ajalta
Tarjoan monipuolista ja osaavaa neuvontaa yrityksille oman yritykseni kautta. Pitkä kokemukseni yritysneuvonnasta ja yrittäjänä toimimisesta on antanut todella paljon tietoa yrittämisestä ja yrityksen kehittämisestä. Lisäksi minulla on todella laaja verkosto yritysasiantuntijoita Kuopiossa ja koko Pohjois-Savon alueella. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri ja laskentatoimen koulutusohjelmasta. Olen kouluttautunut töiden ohessa ja näistä tärkemmät Yritysneuvojan erikoisammattitutkinto, HHJ-koulutus, Sijoutuspalvelututkinto APV1, Yritysjärjestelyiden asiantuntijakoulutus ja kauppiasvalmennukset. Kehitän koko ajan itseäni säännöllisesti asiantuntija koulutuksilla.
Ennen yrityksen perustamista työskentelin Kuopio seudun uusyrityskeskuksessa yli 10 vuotta yritysneuvojana sekä aloittavien yrittäjien että toimivien yrittäjien parissa. Tänä aikana olen neuvonut yli 1000 yrittäjää. Yritykset ovat oleet pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Toimialueeni oli tällöin Kuopio, Siilinjärvi, Lapinlahti, Kaavi ja varsinkin tämän alueen yrityskenttä onminulle tuttu. Toimivien yrittäjien neuvonnassa olen ollut mukana kehittämässä yrityksen liiketoimintaa ja neuvonut kannattavuuden parantamisessa. Olen ollut mukana myös lukuisissa yritysjärjestelyissä. Yrityskaupoissa opin katsomaan sekä myyjän että ostajan näkökulmasta omistajanvaihtoa.
Olen toiminut aiemmin myös itse kokoaikaisena yrittäjänä 17 vuotta kaupan alalla, joten käytännön yrittäminen ja esimiestyö on minulle tuttua. Ymmärrän hyvin yrittäjän arjen ja ajankäytön. Lisäksi olen pyörittänyt sivutoimisiä yrityksiä samaan aikaan työssä olessani.
Tällä hetkellä toimin taas päätoimisena yrittäjänä ja teen liikkeenjohdonkonsultointia. Omistajanvaihdot ovat erityisosaamistani. Pystyn tarjoamaan yrityksen myyjille lähes kaikki palvelut : arvonmääritys, yrityksen myynti-ilmoitus, osallistuminen yrityskauppaneuvotteluihin ja tietenkin osakekauppa ja liiketoimintakauppakirjat. Tarvittaessa neuvon ja teen osakasopimuksen. Olen tehnyt myös investointilaskelmia ja auttanut yrityksiä rahoituksen saannissa. Hyvät laskelmat ja budjetti auttavat neuvotteluissa pankin kanssa. Yritysneuvonnassa pitää pystyä katsomaan yritystä kokonaisuudessaan ja selvitää miten yritystä kannattaa kehittää ja millaisia tavoitteita yrittäjällä on.
Yritystoiminnan lisäksi toimin muutaman yrityksen hallituksessa, ja olen käynyt HHJ- koulutuksen ja olen myös suorittanut HHJ- tutkinnon. Lisäksi kävin hallituksen puheenjohtajan koulutuksen. Toimin itse keskisuuren yritykse hallituksen puheenjohtajana. Hallitustyössä olen oppinut kuinka yritystä kannattaa kehittää systemaattisesti ja pitkäjänteisesti.
Tätä kaikkea kokemusta ja osaamista hyödyntäen haluan auttaa asiakkaitani kehittämään omaa yritystoimintaa.
Referenssit
Asiakkaat kertovat

”Olen erittäin tyytyväinen saamaani tukeen liiketoimintakaupan toteuttamisessa. Yritysneuvojan asiantuntemus ja kohdennettu neuvonta auttoivat minua yrityskaupan eri vaiheissa. Hänen käytännön läheinen neuvonta molemmille osapuolille varmisti, että kauppa sujui suunnitelmien mukaan. Suosittelen hänen apuaan yrityskaupoissa.”
T:mi Matmer/
Merja Honkala, Kuopio

”Yritysneuvojan tarjoama apu yrityksemme kannattavuuden kehittämisessä on meille hyödyllistä. Hänen syvällinen analyysinsä ovat auttaneet meitä tunnistamaan ja hyödyntämään uusia tuottoja sekä tehostamaan toimintaamme. Näin olemme pystyneet parantamaan taloudellisia tuloksia. Tämä yhteistyö on antanut meille eväitä tulevaisuuteen. Suosittelemme hänen palveluitaan kaikille, jotka haluavat parantaa yrityksensä kannattavuutta.”
Ekohoitola
Marlena OY, Kuopio

”Laadittaessa osakassopimusta yrityksellemme, saimme erinomaista apua yritysneuvojalta. Hänen asiantuntemuksensa ja yksityiskohtainen lähestymistapansa varmistivat, että meille tärkeät elementit sisällytettiin sopimukseen. Hänen neuvonsa olivat asiantuntevia erityisesti sopimuksen ehtojen selkeyttämisessä ja riskien minimoinnissa. Tämä prosessi on auttanut yrityksemme perustamisessa ja parantanut osakkeenomistajien välisiä suhteita. Suosittelen hänen palveluitaan kaikille, jotka tarvitsevat apua osakassopimuksen tekemisessä.”
Suloxi Oy, Kuopio

”Yrityksen myynti oli meille vieras prosessi mutta Pekka Naumanen auttoi meitä käytännön asioissa. Hän teki arvonmäärityksen, neuvoi meitä kauppaneuvottelujen aikana ja auttoi meitä liiketoimintakauppa sopimusta tehdessä, sillä sopimus tuli ostajan puolelta. Saimme apua ja neuvoja koko myyntiprosessin ajan. Hän neuvoi meitä niin että pystyimme neuvottelemaan ostajapuolen kanssa. Kävimme läpi myös verotukseen ja miten se vaikuttaa meidän yritykseen ja meihin omistajiin. Olemme kysyneet häneltä neuvoja aiemminkin ja jatkamme edelleen yhteistyötä.”
Istanbul Elintarvike Oy, Kuopio

”Löysimme sopivan yrityksen, jonka liiketoiminnan halusimme ostaa. Otimme yhteyttä Pekka Naumaseen ja asia meni ripeästi eteenpäin. Hän teki arvonmäärityksen, jonka jälkeen neuvottelimme yhdessä myyjän kanssa. Neuvotteluja helpotti asiantuntijan mukana olo. Teimme rahoituslaskelman ja budjetin jotka toimitimme pankille josta saimme lainan. Rahoituspäätös saatiin nopeasti, kun asiat oli huolella valmisteltu. Liiketoimintakaupassa tuli mukana myös leasing- ja osamaksukalustoa, jotka on huomioitava laskelmissa. Hän teki myös liiketoimintakaupan kauppakirjat. Kaikki nämä saatiin tehtyä reilussa kuukaudessa. Teemme edelleen yhteistyötä yrityksen kehittämiseksi.”
Konetyö J.Pitkänen Oy, Kuopio

”Myin osan yritykseni liiketoiminasta. Asiantuntijalta sain asian suhteen paljon neuvoja. Hän teki ilmoituksen yrityspörssiin ja sain useita yhteydenottoja. Yrityskauppaneuvotteluissa oli monia käänteitä ja yllätyksiä mutta aina pystyin ottamaan yhteyttä tuttuun ja käytännön läheiseen asiantuntijaan ja lopulta saimme liiketoimintakaupan tehtyä.”
KIrpir Oy, Kuopio

”Yrityksellä oli investointisuunnitelmia. Tarvitsimme niihin pankkirahoitusta. Pekka Naumanen teki meille budjetin ja rahoitussuunnitelman. Sen avulla saimme pankilta rahoituksen investointi hankkeeseen. Kaikki meni hyvin ja ripeällä aikataululla.”
The Home of North, Kuopio

”Yrityksen myynti tuli meille ajankohtaiseksi kesällä 2024. Otimme yhteyttä Pekka Naumaseen ja hän auttoi meitä yrityksen myynnissä. Ensiksi Teetätimme arvonmäärityksen ja sen jälkeen hän teki ilmoituksen yrityspörssiin. Sitä kautta saimme useita yhteydenottoja. Kun lopulta sopiva ostaja löytyi alkoi neuvottelut omistajanvaihdosta. Pekka Naumanen teki liiketoimintakaupan kauppakirjat. Hän oli aidosti mukana koko ajan ja tarvittaessa saimme apua. Yrityksen myynti on monelle yrittäjälle uutta ja vierasta.”
M Market Säyneinen, Kuopio

”Yrityksemme laajeni yritysoston kautta. Käytimme koko ostoprosessin ajan ulkopuolista asiantuntijaa. Hän teki arvonmäärityksen ostettavasta yrityksestä. Asiantuntija auttoi kuinka yritysjärjestelyt kannattaa toteuttaa ja niissä otettiin huomioon myös verotus. Nyt yritykseni omistaa merkittävän osan toisesta osakeyhtiöstä ja lainat tulivat osakeyhtiölleni. Hän teki myös budjetit ja rahoituslaskelmat, jotka menivät rahoittajille. Monien neuvotteluiden jälkeen yrityskauppa saatiin tehtyä. Koko ajan auttoi se että oli joku jolta pystyi kysymään neuvoja.”
DT Consulting Oy, Wankel Oy, Kuopio
Jos tarvitset apua, ota rohkeasti yhteyttä ja
mietitään ratkaisuja yritystoimintaasi!