Yrityksen rahoituksen haku käytännössä
Yrityksen rahoituksen haku
Yrityksen kasvattaminen, investoinnit ja kehitys vaativat usein ulkopuolista rahoitusta. Oikeanlaisen yrityksen rahoituksen hakeminen voi olla yrittäjälle haastavaa, mutta huolellinen valmistelu on käytännössä edellytys rahoituksen saantiin. Rahoittajat toimivat ammattimaisesti ja heillä täytyy olla riittävät perusteet rahoituksen myöntämiseen.
Rahoitustarpeen määrittely
Ennen rahoituksen hakemista on tärkeää selvittää, mihin rahoitusta tarvitaan ja kuinka paljon. Rahoitustarve voi liittyä esimerkiksi:
- Käyttöpääomaan (esim. varaston täydennykseen tai kassavirran tasaamiseen)
- Investointeihin (kuten koneiden, laitteiden tai kiinteistön hankintaan)
- Yrityksen kasvuun ja laajentumiseen
- Yrityskauppoihin tai omistusjärjestelyihin
Investoinneissa on helppo määritellä itse investointi ja sen vaatima rahoitus, esimerkiksi koneen osto. Käyttöpääoman tarve on hankalampi arvioida. Investoinnilla haetaan kasvua: samalla voi kasvaa myyntisaamiset ja niihin sitoutuu rahaa. Toiminnan kasvaessa voi myös vaihto-omaisuuden määrä kasvaa ja sen rahoittaminen otettava huomioon.
Yrityskaupoissa kauppahinta on selkeä, mutta se voi samalla vaatia lisäinvestointeja. Usein haltuunottovaiheessa voi syntyä ylimääräisiä kuluja.
Kun rahoitustarve on selkeästi määritelty, voidaan valita sopivin rahoitusmuoto.
Rahoitusvaihtoehtoja on useita
Yrityksille on tarjolla useita erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, ja oikean valinnan tekeminen riippuu yrityksen tarpeista, takaisinmaksukyvystä ja liiketoiminnan tavoitteista.
Perinteiset rahoituslähteet:
- Pankkilaina – Yleisin yritysrahoituksen muoto, joka vaatii usein vakuuksia ja selkeän maksusuunnitelman.
- Yrittäjälaina – Finnveran tai muiden rahoituslaitosten tarjoama laina yrittäjille, usein ilman suuria vakuusvaatimuksia.
- Leasing ja osamaksurahoitus – Hyvä vaihtoehto investointeihin, kuten laitteisiin ja ajoneuvoihin.
- Factoring ja laskujen myynti –Yritys saa myyntilaskujen varat nopeammin käyttöönsä.
Vaihtoehtoiset rahoitusmuodot:
- Joukkorahoitus – Voidaan käyttää erityisesti innovatiivisten tuotteiden tai palveluiden rahoittamiseen.
- Business Finlandin ja ELY-keskuksen tuet ja lainat – Julkiset tuet ja avustukset auttavat kehitysprojekteissa ja kansainvälistymisessä.
- Pääomasijoittajat ja bisnesenkelit – Sopivat erityisesti kasvuyrityksille, jotka tarvitsevat merkittävää pääomaa ja strategista osaamista.
Yrityksille markkinoidaan aggressiivisesti myös lyhytaikaista rahoitusta, ns pikavippejä. Ne voivat olla perusteltuja, jos muuta rahoitusta ei saa. Kannattaa olla erittäin tarkka lainan koron suhteen, sillä esimerkiksi pikavipeissä on yleensä erittäin korkea korko, joka voi olla useita kymmeniä prosentteja vuositasolla. Aina korkoa ei ole selkeästi kerrottu. Kuluttajien pikavipeissä maksimikorko on rajoitettu lainsäädännöllä, mutta tämä ei koske yritysten rahoitusta. Useat yrittäjät ovat joutuneet ottamaan näitä korkeakorkoisia lainoja ja myöhemmin niiden järjestely uudelleen on hankalaa, sillä rahoittajat eivät ole valmiita myöntämään uutta rahoitusta, jolla maksetaan entiset velat pois.
Rahoituksen saannin keskeiset kriteerit
Yrittäjän on hyvä ymmärtää mitkä vaikuttavat ulkoisen rahoituksen saantiin.
- Rahoittaja arvioi yrityksen taloudellista tilannetta ja kykyä selviytyä lainan tai muun rahoituksen takaisinmaksusta. Keskeisiä tarkasteltavia taloudellisia tunnuslukuja ovat:
- Liikevaihto ja kannattavuus – Onko yritys voitollinen ja kasvaako sen myynti?
- Kassavirta – Riittävätkö yrityksen tulot kattamaan lainan lyhennykset ja korot?
- Omavaraisuusaste – Kuinka suuri osa yrityksen rahoituksesta on omaa pääomaa suhteessa velkaan?
- Velkaantuneisuus – Onko yrityksellä jo paljon velkaa suhteessa sen kykyyn tuottaa voittoa?
- Rahoittajat haluavat nähdä selkeän liiketoimintasuunnitelman, joka osoittaa, kuinka rahoitusta aiotaan käyttää, ja millaisia tuloksia sillä odotetaan saavutettavan.
- Mihin tarkoitukseen rahoitus haetaan?
- Kuinka realistinen ja perusteltu investointi on?
- Millaiset kasvunäkymät ja markkinapotentiaali yrityksellä on?
- Pankkirahoituksessa vakuudet ovat tärkeä osa rahoituspäätöstä. Vakuudet voivat olla esimerkiksi:
- Kiinteistöjä, koneita tai muita yrityksen omaisuuseriä
- Omistajan tai muun henkilön henkilökohtainen takaus
- Julkiset takaukset, kuten Finnveran takaama laina
Jos yritys ei pysty tarjoamaan vakuuksia, rahoittaja arvioi muita tapoja hallita riskiä, kuten liiketoiminnan jatkuvuutta ja kassavirran ennustettavuutta.
- Rahoittajat tarkastelevat myös yrityksen ja sen omistajien taustaa. He arvioivat muun muassa:
- Kuinka pitkään yritys on toiminut ja millainen sen taloushistoria on
- Onko yrittäjällä tai yrityksellä maksuhäiriömerkintöjä
- Omistajien ja johdon osaaminen ja kokemus alalta
- Rahoittajat arvioivat yrityksen toimintaympäristöä ja sen kilpailukykyä. Toimiala, sen kasvuennusteet ja kilpailutilanne vaikuttavat rahoituspäätökseen. Esimerkiksi vakailla ja kasvavilla toimialoilla toimivat yritykset saavat rahoitusta todennäköisemmin kuin sellaiset, joiden toimialalla on suuria riskejä tai heikkoja tulevaisuudennäkymiä.
- Vastuullisuus
Yrityksen vastuullisuus on yhä tärkeämpi tekijä rahoituksen myöntämisessä. Rahoittajat, kuten pankit, sijoittajat ja julkiset rahoituslaitokset, arvioivat yrityksen vastuullisuuskäytännöt osana riskienhallintaa ja pitkän aikavälin kannattavuutta. Vastuulliset yritykset saavat paremmat mahdollisuudet rahoitukseen ja usein myös edullisemmilla ehdoilla.
Oman pääoman merkitys
Oma pääoma on se osa osakeyhtiön pääomasta, jolla ei ole takaisinmaksuvelvollisuutta, toisin kuin vieraalla pääomalla. Käytännössä oma pääoma on kriittinen tekijä yrityksen rahoituksen haussa. Rahoittajat arvioivat yrityksen vakavaraisuutta muun muassa omavaraisuusasteen kautta, joka lasketaan seuraavasti:
Omavaraisuusaste (%) = Oma pääoma / Taseen loppusumma × 100
Mitä korkeampi omavaraisuusaste, sitä vähemmän yritys on riippuvainen vieraasta pääomasta, kuten lainoista. Hyvä omavaraisuusaste antaa rahoittajille luottamusta yrityksen kykyyn selviytyä taloudellisista haasteista.
Oma pääoma yrityksen taseessa on käytännössä sama kuin taseen varat vähennettynä taseen veloilla. Jos velat ovat suuremmat kuin taseen varat, niin oma pääoma on negatiivinen, ja tällöin rahoituksen saaminen on erittäin hankalaa ja usein mahdotonta. Osakeyhtiö luokitellaan tällöin vaikeuksissa olevaksi yritykseksi ja yrityksen hallituksen pitäisi tehdä kaupparekisteriin ilmoitus osakepääoman menettämisestä.
Mitä enemmän yrityksellä on omaa pääomaa, sen helpompi rahoituksen hakeminen on ja mahdollisuus lainan saantiin kasvaa. Oma pääoma kasvaa tietenkin yrityksen tuloksen kautta eli se kertoo myös yrityksen pitkän ajan kannattavuudesta. Voitonjako taas pienentää omaa pääomaa. Jos tuloksen kautta ei tule riittävästi omaa pääomaa, sitä voidaan vahvistaa pääomalainoilla tai SVOP-sijoituksilla. Mahdollista on tehdä myös osakeanti, jolla kerätään sijoittajilta rahaa ja vastineeksi annetaan omistusosuuksia yrityksestä, mutta tämä sopii vain harvoille yrityksille.
Käytännössä pienissä yrityksissä yrittäjä joutuu myös miettimään, paljonko voi nostaa palkkaa tai yksityisottoja. Yrittäjä voi pyrkiä tuloksen kautta parantamaan omaa pääomaa.
Yrityksen rahoituksen varmistamiseksi yrittäjän kannattaa huolehtia riittävästä omasta pääomasta. Se on myös merkki terveestä yrityksestä. Ainakin kannattaa tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet, että oma pääoma ei mene negatiiviseksi, varsinkaan osakeyhtiössä.
Rahoitushakemuksen Laatiminen
Rahoitushakemus kannattaa valmistella huolella, jolloin rahoittaja saa riittävät tiedot yrityksestä ja rahoitustarpeesta sekä pystyy tekemään niillä tiedoilla päätöksen rahoituksesta. Hakemuksessa kannattaa huomioida seuraavat asiat:
- Liiketoimintasuunnitelma: Selkeä ja realistinen suunnitelma, joka kuvaa yrityksen toimintaa, kasvustrategiaa ja taloudellisia tavoitteita. Liiketoimintasuunnitelmassa kannattaa kertoa yrityksen vahvuuksista ja osaamisesta ja siitä, mitkä ovat yrityksen kilpailuedut.
- Taloudelliset tiedot: Viimeisimmät tilinpäätökset, tuloslaskelma ja tase, kassavirtalaskelmat.
- Rahoituslaskelma ja kannattavuuslaskelma: Ennuste yrityksen tulevasta kehityksestä. Usein rahoittaja haluaa 3-5 vuoden budjetin ja sen avulla pystytään havainnollistamaan myös yrityksen lainojen takaisinmaksukykyä. Laskelmissa on huomioitava myös käyttöpääoman tarve sekä uusien ja vanhojen lainojen takaisinmaksut.
- Investointilaskelmat: Perustelut siitä, kuinka rahoitus tulee tuottamaan ja miten se aiotaan maksaa takaisin.
- Vakuudet: Jos haet lainaa, pankit ja rahoittajat arvioivat, mitä vakuuksia voidaan asettaa rahoituksen turvaamiseksi.
Hyvin laadittu rahoitushakemus kasvattaa huomattavasti mahdollisuuksia saada rahoitus hyväksytyksi.
Asiantuntija apunasi
Varsinkin monelle pienyrittäjälle kannattavuuslaskelmien teko ja eri rahoitusvaihtoehtojen vertaileminen on vierasta. Tällöin kannattaa hakea asiantuntijan apua ja neuvontaa.
Rahoitus – Yrittajat.fi
Etusivu | Finnvera
Yritystoiminnan rahoituksen suunnittelu – Suomi.fi